Milla
Muscida's Ayo FIN42663/07
Sukutaulu / Pedigree Milla KoiraNetissä
Milla Magia, suurisydäminen, kujeilunhaluinen ja aina iloinen koira. Energiapakkaus, joka uskoo olevansa seisova ja ajava lintukoira, jököttävä oravakoira sekä kintereitä näykkivä hirvikoira ja maata raapiva ötökkäkoira. Kaikki käy. Rakastaa metsässä riehumista, pelloilla ravaamista ja rapakoissa lojumista. Mitä kuraisempaa ja mutaisempaa, sitä paremmat parfyymit. Ruokavalio laaja ja ruokahalu loputon. Löytää kaiken aikaa jotain mutusteltavaa, erikoisherkkuna pollenpallurat. On osa-aikainen Piikkiön kunnan siivoustyöntekijä, vastuualueenaan katujen puhtaanapito nenäliinoista ja muusta maistuvasta paperitavarasta. Harrastaa lisäksi roskakorien kaatamista ja sisällön silppuamista, kenkien uudelleen muotoilua, muoviesineiden jatkojalostusta, puusta-päreeksi -ideologiaa. Todellinen ekologisesti suuntautunut yksilö, jonka mielesta kompostointi on täysin turhaa: Miksi viedä maatuva tavara vaivalloisesti kompostiin kun Milla suorittaa maatumiseen liittyvän prosessin automaattisesti ja silmänräpäyksessä. Milla, eli pentu numero 8, valloitti sydämemme silloin kauan kauan sitten, 7-8 viikkoisena karvapallerona kömpiessään sisukkaasti, kauan ja vaivalloisesti terassin portaita ylös ja sisälle nukkumaan, muiden pentujen jäädessä pihalle touhuamaan. Sellainen se on edelleenkin, tekee sen minkä päättää muiden hommista piittaamatta. Touhuaa omiaan yksin (ikävä kyllä, puutarha ei ole enää entisellään), mutta on samanaikaisesti sosiaalinen ja laumaan hyvin sopeutuva, hyväntahtoinen leikkikaveri. Ihan oikeita harrastuksia emme ole vielä kokeilleet. Pentukoulutus käytiin ja oppeja on noudatettu soveltaen. Tämä ensimmäinen vuosi on mennyt lähinnä vapaanaoloa opetellessa ja ympäristöä tutkiessa. Milla ei päästä emäntää karkaamaan metsässä vaan pitää huolen siitä, että etäisyys pysyy sopivana. Eksymään ei pääse. Sieniä on opeteltu etsimään ja tunnistamaan, mutta vielä menee suppikset ja kanttarellit sekaisin...Kaupunkikäyttäytymistä on myös harjoiteltu ihan vain yleissivistyksen takia. Perusopetukset, kuten istuminen, tassun ojennus, maahanmeno ja kerjääminen sujuu moitteettomasti.Viimeksi mainittua tosin ei tarvinnut opettaa. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus aloittaa toko ja/tai haku, kunhan verhoilukurssilla on moopelit saatu taas kuntoon. Ne kärsivät hieman hampaiden vaihtumisen aikoihin. Loppuun voisin vapaasti soveltaen lainata Peter von Baghia: Elämää suurempi koira, se on Milla se. 11.9.2008 / Teija Kiikko
|