Tällä sivulla esitellään joitakin, lähinnä
"samaan sukuun" Sylvin kanssa kuuluvia koiria.
Isla
Isla on tavallaan Sylvin
siskopuoli. Isla on parin vuoden ikäinen vehnäterrierityttö,
jolla energiaa piisaa kunhan leikkikavereita vain löytyy. Isla
on riehakkuudesta huolimatta ansainnut maailman kilteimmän
koiran tittelin. Tästä on seurannut myös joitain ongelmia,
esimerkiksi mökillä ollessamme Isla oli nukkumassa ja Sylvi teki
jotain pahaa mistä Sylviä sitten kiellettiin. Salamana Isla
heräsi ja tuli katsomaan että "Mitä pahaa minä nyt tein?".
Täytynee keksiä eri kieltosana Sylville, jotta Isla voisi olla
rauhassa...
Bravuurina Islalla on
huikea ponnistusvoima, Isla hyppää tervehtiessään ihmisen
kainaloon luottaen että se napataan kiinni. Isla on myös armoton
sylikoira, joka ei lupia kysele syliin tahtoessaan. Ja kun se
syliin asti pääsee, ei sylissäpitäjä enää kiinnostakaan, sylistä
kun näkee paremmin esim. ikkunasta ulos.
Sylvi ihailee Islaa tosi
paljon, vaikka yrittääkin välillä kokeilla josko
nokkimisjärjestys vaikka muuttuisi. Islasta ja Sylvistä on
tullut erittäin hyviä ystäviä, ja he ovat kehittäneet aivan omia
leikkityylejä. Yleensä ne painivat "ärrieripainia", Sylvin
yrittäessä kampata Islaa tai tarttua mistä karvoista nyt sattuu
kiinni saamaan kamalan ärinän saattelemana. Tai jos Islaa
väsyttää, jatkuu paini niin että Isla makaa maassa ja Sylvi
pomppii Islan päällä. Luiden ja ruoan kohdalla tytöille on
tullut hieman nokkapokkaa, sillä Sylvi yrittää välillä täysin
hävyttömästi ryöstää Islan omaisuutta. Usein yhdessä
ruokaillessa tytöillä on sanaton sopimus siitä että ne puolessa
välissä vaihtavat ruokakuppeja keskenään ja jatkavat syömistä
sulassa sovussa, toistensa kipoilla.
Terri
Terri on jo 16-vuotias westie-rouva. Terri on aina ollut erittäin
itsenäinen ja oman arvonsa tunteva leidi, joka tekee kaiken
juuri oman päänsä mukaan. Terri on myös suvun koiralauman
ehdoton pomo pienestä koostaan huolimatta, ja muiden koirien
kunnioitus Terriä kohtaan on automaattista.
Terrillä on iän myötä
tullut joitakin vaivoja, kuten kuurous ja tasapainohäiriöt. Nämä
eivät Terriä pahemmin kuitenkaan häiritse, päinvastoin, nehän
ovat loistavia syitä päättää itse tekemisistään kun ei tarvitse
muita kuunnella.
Sylviä Terri ei ole
pahemmin viitsinyt noteerata. Haistoi hieman ja jatkoi uniaan
todettuaan kyseessä olevan täysi kakara.
Hupi

Terrin kanssa asuu myös
Hupi, joka on 12-vuotias westie. Hupi rakastaa
ihmisiä ja huomiota, ja on päättänyt olla joku päivä lauman
pomo. Harmi kyllä kukaan ei oikein ota Hupia vakavasti. Onhan
tuo puoli-lurppakorvainen pusukone melkoisen koominen tapaus.
Hupi ei pahemmin siedä
Sylvin läsnäoloa vaan murisee heti kun Sylvi tulee liian
lähelle. Liekö pelkää että Sylvikin pääsee lauman pomoksi ennen
kuin Hupi itse. Sylvin mielestä Hupi taas olisi aivan ihana
leikkikaveri. Tämä ei ole kovinkaan omituista käytöstä Hupilta
ja Sylviltä, sillä täsmälleen samat käytöstavat ovat toistuneet
myös Hupin ja Islan välillä. Isla pitää edelleen, puolentoista
vuoden jälkeen, Hupia aivan ihanana, jota pitäisi yrittää saada
leikkiin mukaan. Milloinkohan Isla ja Sylvi ymmärtävät luovuttaa
Hupin suhteen...